32,00 €
Täytä kaikki vaaditut asiakastiedot nähdäksesi tilaukselle saatavilla olevat toimitustavat.
Tunteiden värit on Anna Llenasin lastenkirjaan perustuva ihastuttava yhteistyöpeli lapsille ja heidän kasvattajilleen. Pienille lapsille tunteiden tunnistaminen ja niistä puhuminen on usein vaikeaa niiden herättämien voimakkaiden tuntemusten takia. Siksi Tunteiden värit on hyvä väline auttamaan lapsia käsittelemään tunteita. Värihirviötä auttamalla lapset pystyvät luontaisesti pohtimaan, mistä tunteet syntyvät, ja kertomaan niistä muille.
Miltä hirviöstä tuntuu tänään? Värihirviö heräsi hämmentyneenä, eikä hän ymmärtänyt miksi. Hänen tunteensa ovat yhtä sekasotkua. Nyt täytyy selvittää sotku ja laittaa tunteet takaisin oikeille paikoilleen. Auttaisitko häntä? Sitä varten sinun pitää ajatella asioita, joista tulet iloiseksi, surulliseksi, vihaiseksi, pelokkaaksi tai rauhalliseksi ja kertoa niistä muille. Sinun avullasi ja pienen ystävänsä tuella Värihirviö saa tunteensa järjestykseen!
Tunteiden Värit pelissä pelaajat yrittävät auttaa värihirviötä selvittämään sekaisin menneet tunteensa laittamalla tunteet takaisin oikeisiin purnukoihin. Pelaajat heittävät vuorollaan noppaa ja siirtävät sen jälkeen joko värihirviötä tai tyttöä nopan mukaisesti jotakin tunnetta kuvaavalle alueelle. Jos värihirviö siirretään alueelle jolla on tunnemerkki, vuorossa olevan pelaajan täytyy kertoa muille pelaajille mikä saa hänet tuntemaan kyseistä tunnemerkkiä vastaavan tunteen. Tämän jälkeen pelaaja valitsee yhden purnukan ja kääntää sen ympäri. Jos purnukka vastaa tunnemerkkiä pelaaja saa laittaa merkkinsä purkkiin. Purkin ollessa erivärinen tunnesotku jää pelaajien selvitettäväksi. Pelaajat voittavat yhdessä, kun he auttavat värihirviötä saamaan viisi tunnemerkkiä oikeisiin purnukoihin ennen kuin kolme moniväristä purkkia tulee esiin.
Carcassonne Junior on perheen pienimmille suunniteltu helppo versio Carcassonnesta.
“Missä on pikku pupu?” on leikkiin perustuva peli, jota aikuinen tai vaikka vanhempi sisarus voi pelata yhdessä pienen lapsen (18+ kuukautta) kanssa.
Carcassonne Junior on perheen pienimmille suunniteltu helppo versio Carcassonnesta.
Tästä tyylikkäästä peltilaatikosta löytyy viisi klassikkopeliä. Kaksipuolisella laudalla voi pelata Shakkia, Tammea, Backgammonia ja Ristinollaa. Paketista löytyvät lisäksi Domino-laatat.
Kanin loikka -pelissä kanit juoksevat vinhaa vauhtia kohti porkkanavuoren huippua. Oletko sinä ensimmäinen pupu, joka pääsee huipulla olevan mehukkaan porkkanan luo?
Terraforming Mars on yksi 2000-luvun suosituimmista peleistä peliharrastajille. Pelaajat muuntavat Marsia maankaltaiseksi yhteistyössä, mutta samalla kilpaillen ankarasti siitä kuka onnistuu tekemään eniten hyvää asian suhteen.
Ostaminen lautapelit.fi verkkokaupasta ei vaadi rekisteröitymistä lautapelit.fi:n käyttäjäksi. Rekisteröityminen helpottaa kuitenkin omia ostoksiasi jatkossa ja mahdollistaa taholtamme paremman asiakaspalvelun.
Jos et ole rekisteröitynyt käyttäjä, tulee sinun täyttää yhteystietosi. Kaikki tähdellä merkityt kentät tulee täyttää huolellisesti, etenkin puhelinnumero. Se takaa nopeimman yhteydenottokanavan ongelmatapauksissa, ja varmistaa mm. pakettien saapumisilmoitukset. Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, yhteystietosi tallentuvat ensimmäisen tilauksesi yhteydessä. Tämän jälkeen sinun tarvitsee vain kirjautua sisään ja yhteystietosi täytetään valmiiksi. Mikäli yhteystietosi ovat muuttuneet tai virheelliset, voit korjata ne tilauksen yhteydessä.
Tietojen täyttämisen jälkeen voit valita maksutavan. Vaihtoehtoina ovat Paytrailin kautta yleisimmät verkkopankit.
Kun olet tarkistanut tuotteet ja niiden määrät, täyttänyt tarvittavat tiedot ja valinnut haluamasi maksutavan, klikkaa kassakone ikonia. Painallus vie sinut suoraan valitsemasi maksutavan verkkomaksuun.
Tilausvahvistuksen saat sähköpostilla; noin 10 minuutin sisällä maksun suorittamisesta. Jos et saa tilausvahvistusta, ota yhteyttä asiakaspalveluumme.
Jos sinulla on kysyttävää tilauksestasi, ota meihin yhteyttä sähköpostitse tai puhelimitse. Yhteystietomme löydät "Yhteystiedot" linkin kautta.
Kun tilaus pakataan, saat tilauksen yhteydessä antamaasi sähköpostiin toimitusvahvistuksen joka sisältää seurantakoodin tilauksellesi (ei koske noutotilauksia). Seurantakoodilla voit seurata paketin kulkua, ja noutaa paketin sen saavuttua. Suosittelemme tarkistamaan sähköpostiohjelmistosi roskapostisuodattimet jos koodia ei kuulu. Posti toki lähettää myös tekstarisaapumisilmoituksen paketin saavuttua postitoimipaikkaasi.
Toimitamme tilaamasi tuotteet Postin tai DB-Schenkerin kuljetettavaksi viimeistään heti tilaustasi seuraavana arkipäivänä. Mikäli tilaamasi tuote on tilapäisesti loppu, ilmoitamme sinulle siitä mitä pikimmin puhelimitse tai sähköpostitse. Tilauksesi toimitetaan lähimpään noutopisteeseesi, tai valitsemaasi pakettiautomaattiin mikäli se on mahdollista. Automaattien täyttymisen vuoksi Posti ja DB-Schenker varaavat itselleen oikeuden ohjata lähetyksesi toiseen automaattiin tai lähimpään noutopisteeseen. Ne EIVÄT hyväksytä siirtoja lähettäjällä eikä vastaanottajalla, joten emme voi muuta kuin pahoitella mahdollista mielipahaa jota siirto voi aiheuttaa.
Toimituskulut Suomessa automaattiin tai noutopisteeseen ovat 4,90 euroa / alle 70 euron tilaus. Yli 70 euron tilauksista ja "nouto myymälästä" tilauksista ei veloiteta lainkaan toimituskuluja.
Saat tilauksesi mukana pakkauslistan, joka toimii kuittina ostoksestasi sekä mahdollisena takuutodistuksena.
"Nouto Helsingin myymälästä" ja "Nouto Tampereen myymälästä" tilauksissa on hyvä huomioida että tuotteet voi noutaa vasta sen jälkeen kun on saanut asiasta erillisen viestin. Tilaus ja sen jälkeen suoraan myymälään kävely ei valitettavasti toimi.
Edellä mainitut toimitusehdot koskevat ainoastaan Suomeen toimitettavia tilauksia. Toimituskulut ulkomaille määräytyvät valitun palvelun mukaisesti ostoskorissa.
Tavoitteenamme ovat palveluumme sekä tuotteisiimme tyytyväiset asiakkaat ja teemme joka päivä parhaamme tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Valitettavasti kaikki ei kuitenkaan aina mene suunnitelmien mukaan. Mutta ei hätää, asiakaspalvelumme palvelee teitä asiantuntevasti myös vähemmän mukavissa asioissa. Reklamaatiokäsittelymme hoitaa nopeasti ja ammattimaisesti kaikki mahdolliset ongelmatilanteet, kuten esim. kadonneet lähetykset, vialliset tuotteet tai muut yllättävät ongelmat.
Tilauksenne toimituksessa on ongelmia
Viivästynyt toimitus tai kadonnut lähetys? Ottakaa yhteyttä asiakaspalveluumme info@lautapelit.fi tai puh. 09-622 5560, niin selvitämme toimituksesi sijainnin.
Asiakaspalautukset
Ettekö olleet tyytyväisiä ostokseenne?
Kuluttajasuojalaki takaa verkkokaupasta ostetuille tuotteille 14 päivän palautusoikeuden. Katso palautusohjeemme.
Huom! Verkkokaupassa maksettuihin myymälästä noudettaviin tilauksiin sovelletaan myymälän 14 päivän vaihto-oikeutta, niillä ei ole etämyynnin palautusoikeutta.
Päivitetty 11.06.2025